Kolmantena migreenipäivänä näkökyky alkaa palailla eikä pää tunnu enää painavan tonnia. Nousen sängystä ja siirryn sohvan nurkkaan vällyjen alle. Päätä särkee yhä, mutta kaikki ei näy enää kahtena, eikä vatsa käänny ympäri. Ulkona paistaa aurinko, mutta ikkunaluukut on vielä suljettava, ainakin osin.
Otan esiin yrttikirjani ja alan selailla sitä sieltä täältä tehden samalla muistiinpanoja. Olen tehnyt päätöksen. Kun kevät saapuu, aion nostaa kaikki kukkaruukkuni pienelle suojaiselle sisäpihalle, jossa on tällä hetkellä ainoastaan muutama jäteastia. Kukaan tuskin pahastuu ruukuistani. Olen varma siitä.
Alan innostua. Siispä: shisoa, shungikua, inkivääriä, basilikaa, tomaattia. Krassia, joka saa alkaa nousta suljettujen ikkunoiden edessä olevia ristikoita pitkin. Morandea eli väriminttua ihan vain siksi että sen kukat ovat kirkkaanpunaiset ja koska en ole koskaan aikaisemmin kuullut siitä. Päänsärky alkaa väistyä, ja sitten, aivan yhtä nopeasti kuin se tulikin, on kipu poissa.
On kurpitsan vuoro. Siitä on tehty jo kohokasta ja gratiinia ja jäljellä on yli kolme kiloa. Alan pilkkoa (muskotti)kurpitsaa pieniksi paloiksi ja hukutan ne sokeriin. Puolitan ohjeiden sokerimäärän, kuten kotona on opetettu, ja siitä huolimatta yli kilo sokeria kahta kurpitsakiloa kohti tuntuu runsaalta. Mutta siitähän tulee hilloa, totean itselleni, ja annan kurpitsanpalojen maseroitua vuorokauden yli.
Seuraavana päivänä olo on jo huomattavasti parempi. Koneelle en vieläkään oikein uskaltaudu, joten ryhdyn hillonkeittoon. Pienentyneet kurpitsat sokeriliemineen kattilaan, mukaan sitruunan hedelmälihaa ja kuorta, inkivääriä pieniksi tikuiksi leikattuna. Ja rusinoita, jotka ovat saaneet paisua vedessä yön yli.
Keittelen hilloa puoli tuntia, vähän yli. Kuorin kuohaa sitä mukaa kun sitä nousee pinnalle, vaikka ranskalaisissa resepteissä tästä kotona opitusta tekniikasta ei mainita mitään. Kurpitsat ovat puolen tunnin päästä edelleen kiinteitä vaikkakin pehmeitä, joten surrautan koko seoksen pehmeäksi sauvasekoittimella. Tällä kertaa näin.
Pestyt hillopurkit desinfioin vielä kiehuvalla vedellä ja nostelen kuuman hillon purkkeihin. Purkin kannet kiinni ja voilà, se on siinä.
Niin, ja tämän vuoden aion pyhittää migreenikohtausten estämiselle. Tunnistan kyllä oireet ja tiedän, mitä minun pitäisi tehdä, joten nyt aion haastaa itseni. Ensi vuonna tähän samaan aikaan kerron miten kävi.
